Month: tammikuu 2021

”Eteenpäin elävän mieli.”

  Nautin sananlaskuista ja sanonnoista sekä kielen moninaisuudesta. Vanhoissa sanonnoissa ja sananlaskuissa on viisautta, jota voi soveltaa moneen paikkaan. Poimin tähän muutaman sanonnan, jotka kytken politiikkaan. ”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.” Poikkeavista näkökannoista huolimatta politiikassakin täytyy kunnioittaa kaikkien mielipiteitä. Kohtelias keskustelutapa tuottaa paremman lopputuloksen kuin piikittely ja muiden mitätöinti. On surullista seurata erityisesti some-maailmassa Read More

Muutoksista voimaa tulevaan

Korona ja koulu Viime vuonna elämässäni tapahtui kolme suurta muutosta. Ensiksi maaliskuussa työn tekeminen muuttui, kun COVID 19 -viruksen takia osa opetuksesta vaihtui etäopetukseksi. Etäopetuksen myötä minunkin täytyi ottaa haltuuni kasvava määrä digitaalisia oppimateriaaleja sekä Hangouts-sovellus. Kun aiemmin olin sanonut pääseväni eläkkeelle ilman älytaulua tai verkko-opetusta, niin ei sitten käynytkään. Sisäilmapulmien myötä siirryin uuteen luokkatilaan Read More

Hyvinvoivassa perheessä kasvaa onnellisia lapsia ja nuoria

Haluan jatkaa työskentelyä lasten, nuorten ja perheiden hyväksi. Uskon, että hyvinvoivassa perheessä kasvaa onnellisia lapsia ja nuoria. Hyvinvointi koostuu arkipäivän asioista kuten toimivista peruspalveluista. Vanhemmille on esimerkiksi tärkeää, että lapsen voi jättää turvalliseen päiväkotiin, jossa on riittävästi aikuisia huolehtimassa lapsen tarpeista. Mielestäni lapsimäärän vähenemisen myötä Hämeenlinnassa on viisasta tiivistää päiväkotiverkkoa. Pidän tärkeänä, että esiopetusryhmät ovat Read More