Kuntavaaliehdokas 2025
Olen ehdolla Hämeenlinnan kaupunginvaltuustoon kevään 2025 kuntavaaleissa.
Haluan edistää ikäihmisten hyvinvointia. Sitä lisää muun muassa joukkoon kuuluminen, osallisuus ja yhteisöllisyys sekä tunne siitä, että voi vaikuttaa asioihin. Mahdollisuus liikkumiseen on edellytys itsenäiselle elämälle. Tarvitaan esimerkiksi toimivaa, esteetöntä joukkoliikennettä. Esteettömästä ympäristöstä, kuten puistoista ja virkistysalueista, hyötyvät kaikki. Viihtyisä ympäristö kannustaa ulkoiluun ja liikkumiseen. Säännöllinen liikunta ja terveellinen ruokavalio säilyttävät nautinnollisen otteen elämään.
On tärkeää, että kaikilla on mahdollisuus päästä hoitamaan omia asioitaan toimintakyvystä riippumatta. Niinpä edellytyksenä ovat saavutettavat ja esteettömät asuinympäristöt ja asiointimahdollisuudet. Koska ikääntyneillä ei aina ole mahdollisuuksia digitaitojen oppimiseen ja ylläpitoon, tarvitaan tuettua digiasiointia ja mahdollisuuksia digiä käyttämättömille yhdenvertaiseen asiointiin.
Minulle tärkeää
Ihmisten hyvinvointi
Haluan edistää hyvinvointia. Sitä lisää muun muassa joukkoon kuuluminen, osallisuus ja yhteisöllisyys sekä tunne siitä, että voi vaikuttaa asioihin. Mahdollisuus liikkumiseen on edellytys itsenäiselle elämälle. Tarvitaan esimerkiksi toimivaa joukkoliikennettä. Esteettömästä ympäristöstä, kuten puistoista ja virkistysalueista, hyötyvät kaikki. Viihtyisä ympäristö kannustaa ulkoiluun ja liikkumiseen. Liikunta ja terveellinen ruokavalio säilyttävät nautinnollisen otteen elämään.
Hyvinvointia kulttuurista ja liikunnasta
Kulttuuri ja liikunta edistävät kaikkien hyvinvointia. Kaupungin tulee huolehtia siitä, että lähiliikuntapaikat ovat kunnossa ja kaikille on tarjolla esteettömiä ulkoilumahdollisuuksia. Harrastuskustannusten tulee olla kohtuullisia. Kirjasto on peruspalvelu, jonka tulee olla helposti tavoitettavissa joka puolella kaupunkia. Teatterin toiminta tulee turvata.
Esteettömyys
On tärkeää, että kaikilla on mahdollisuus päästä hoitamaan omia asioitaan toimintakyvystä riippumatta. Se edellyttää helposti saavutettavia ja esteettömiä asuinympäristöjä ja asiointimahdollisuuksia. Koska kaikilla ei ole digitaitojan, tarvitaan tuettua digiasiointia ja mahdollisuuksia digiä käyttämättömille yhdenvertaiseen asiointiin.