Skip to content
Kirsti SuorantaPäätöksenteossa tarvitaan unelmia, realistisia tavoitteita ja yhteistyötä niiden saavuttamiseksi.
  • KIRSTI
  • Kuntavaaliehdokas 2025
  • LUOTTAMUSTEHTÄVÄT

Mummon päässä pörisee 3

16.3.2025
Kirsti punaisten muistokivellä Idänpäässä vappuna 2021. Kuva Marita Pekkarinen.

Kuluneella viikolla 11 olen osallistunut moneen erilaiseen tilaisuuteen. Usean tilaisuuden jälkeen olen jäänyt pohtimaan esiin nousseita ajatuksia, jolle kaikille voisi antaa yhteiseksi nimeksi suvaitsevaisuus ja ymmärrys.

Tiistaina 11.3. olin Hämeenlinnan raatihuoneella ”Käännekohtia – Valokeilassa nuoret”- tilaisuudessa, jossa hämeenlinnalaiset nuoret toivat esiin ajatuksiaan draaman, musiikin ja kuvataiteen keinoin. Upeita ajatuksia, nuoret! Aiheeseen liittyen mieleeni jäi mm. illan toisena juontajana toimineen poliisi Daniel Kalejaiyen kertomasta ajatus puuttumisesta. Hän sanoi, että syrjäpoluille joutumassa olevan nuoren asioihin ”puuttuminen ei ole tuomitsemista vaan välittämistä”. Tämä sopii mielestäni kaikkiin ihmisiin. Jos näemme jonkun olevan hukassa itsensä kanssa, puuttuessamme hänen asioihinsa kerromme samalla olevamme huolissamme ja välittävämme. Tähän toivoisin rohkeutta itselleni ja muillekin.

Illan aikana meille esiteltiin Hämeenlinnassa käyttöön otettu Kiihdyttämö-toimintamalli, jonka avulla elämässään haastavissa tilanteissa olevia nuoria on saatu koulutuksen ja työelämän pariin. Toiminta on yksilöllistä auttamista, puuttumista ja välittämistä. Hyvä, juuri näin! Avun lisäksi sillä on saatu taloudellisia säästöjä.

Keskiviikkona kuuntelin alustusta kansalaissodasta ja tarkemmin vielä punaisille pystytetyistä muistokivistä. Ajat maassamme olivat silloin kovat. Ikävä kahtiako menestyjiin ja huono-osaisiin vahvistuu jälleen. Tälle kehitykselle pitää laittaa stoppi. Heikompia tulee auttaa ja itsekkyydestä pitää luopua. Uskon siihenkin, ettei toisten väheksyminen lisää kenenkään onnellisuutta. Yhdessä olemme enemmän!

Perjantaina olin katsomassa Eräs Teatterissa Inishmaanin rampa -esityksen, joka sekin antoi paljon ajattelemisen aihetta. Meillä kaikilla on unelmia ja toiveita, joiden toteutuminen saattaa olla omasta rohkeudesta tai onnekkaista sattumista kiinni. Yhtä kaikki, olemme kaikki yhtä arvokkaita, olimme sitten nuoria tai vanhoja, kauniita tai rumia, köyhiä tai rikkaita. Miten ihmeessä emme osaa toimia kaikkia kunnioittavasti, tasa-arvoisesti yhdessä?

Kirsti-mummo

Print Friendly Version of this pagePrint Get a PDF version of this webpagePDF

Viimeisimmät artikkelit

  • Äänestäminen kannattaa aina
  • Mummon päässä pörisee 3
  • Mummon päässä pörisee 2
  • Mummon päässä pörisee 1
  • Mitä opin lapsenlapsilta?

Viimeisimmät kommentit

    Arkistot

    • maaliskuu 2025
    • helmikuu 2025
    • lokakuu 2024
    • kesäkuu 2024

    Kategoriat

    • Yleinen

    Meta

    • Kirjaudu sisään
    • Sisältösyöte
    • Kommenttisyöte
    • WordPress.org

    Copyright Kirsti Suoranta 2025 | Theme by ThemeinProgress | Proudly powered by WordPress